perjantai 28. syyskuuta 2012

Sushi-ilta ohjeineen


Ennen kuin kerkesimme edes toistamiseen kahvilaan, päätimme nähdä porukalla sushin merkeissä, eikä edes missään sushibaarissa. Kokoonnuimme Emman jännittävään ja tunnelmalliseen taloon, jossa hetimmiten rupesimme kokkauspuuhiin. Oikeastaan suurimman osan ruuanlaitosta hoiti Emma, joka oli jo etukäteen valmistellut kasvikset ja hommannut kaikki tarvikkeet. Hän sai toimia myös meille untuvikoille oppaana, sillä meistä muista ainoastaan Hanna oli aijemmin maistanut sushia.

Onnekseni opin vihdoinkin valmistamaan itse sushia ja käyttämään niitä syömäpukkoja suurinpiirtein oikein. Lisäksi tietysti pääsin maistelemaan ensimmäistä kertaa! Minulla onkin jo useamman vuoden ollut suunnitteilla kokeilla sushien valmistamista, joten tämä olikin aivan ainutkertainen tilaisuus :) Myöskin Erikalla taisi olla näissä merkeissä puikot ensimmäistä kertaa kädessä. Ainakin minun mielestäni sushit olivat ehkä aavistuksen verran liian etikkaisia, mutta luultavasti se johtui ainoastaan riisisatsien erilaisuudesta... Oikeasti siis vallan positiivinen kokemus kokonaisuudessaan, uusia makuja ja reseptejä, tunnelmallinen kattaus ja tarjolla vihreää teetä, mikä voisikaan olla parempaa? Aivan, no tietysti paras mahdollinen seura ja puheenaiheet!! :) Myöskään raaka kala ei tuottanut pettymystä, vaikka alkuun hieman epäileväinen olinkin. Lieköhän ihan turvallista syödä millään tavoin kypsentämätöntä kalaa, eihän sitä ollut edes suolattu!

Me muut osallistuimme lähinnä kalan filerointiin, sushirullien leikkaamiseen sekä tietysti niiden käärimiseen. Pääasiassa piano kuitenkin houkutteli liikaa ja saaden useimmat meistä laulutuulelle :) Erika ja Hanna taiteilivat myös upean kattauksen origamilintuservetteineen ja syömäpuikkorusetteineen, tunnelmavalaistuksesta puhumattakaan. Vietimme siis kaikenkaikkiaan täydellisen illan erinomaisen ruuan parissa, parhautta!!!



Sushi nori -ohje

Vihannekset:    
2-3 porkkanaa
n. puoli kurkkua
1,5 dl vettä
1,5 dl etikkaa
1 rkl sokeria
vajaa 1 tl suolaa

Riisi: 

3 dl puuroriisiä
n. 0,75 dl nestettä, josta puolet etikkaa ja puolet vettä
2 tl sokeria
0,5 suolaa

Muut:

n. 500 g ohueksi leikattua raakaa lohta
kaksi pakettia sushi nori- merilevää
wasabia eli piparjuuritahnaa 
soijakastiketta


Ensin kannattaa valmistaa vihannekset, sillä niihin kuluu aikaa ja niiden pitää marionoitua. Kurkku ja porkkanat leikataan ensin noin viiden sentin pätkiin (porkkana kannattaa toki kuoria), joista sitten tehdään tulitikun kokoisia suikaleita. Liemi valmistetaan sekoittamalla kaikki aineet kattilassa ja kuumentamalla niitä sen verran että sokeri ja suola sekoittuvat. Suikaleet laitetaan kuppiin, ja päälle kaadetaan jäähtynyt marinadiliemi. Vihannekset saavat marinoitua muutaman tunnin.


Riisi keitetään ohjeen mukaan, ja siitä saa tulla täydellisen kypsää, jopa hieman kökköistä. Sitten se jäähdytetään. Jäähdytettyyn riisiin lisätään jäähtynyt liemi, joka valmistetaan samoin kuten vihanneksilla.


Itse sushin valmistaminen sujuu näin:

Merilevä laitetaan leivinpaperin päälle karkea puoli ylöspäin. Riisiä levitetään merilevän päälle n. puolen sentin kerros niin, että toisesta laidasta jää n. 5 cm riisitöntä tilaa. Tämän jälkeen riisialueen keskelle laitetaan rivinä levyn laidasta laitaan yksinkertainen kerros lohta. Lohen vierelle laitetaan rivi vihanneksia, noin yksi haarukallinen, joka levitetään "jonoksi". Sitten lisätään wasabia maun mukaan: varoitus! se on tosi väkevää, heikkomakuhermoisille riittää mainiosti puoli pikkusormenkynnellistä levitettynä esim. lohen päälle, tai wasabin voi jättää kokonaan pois, jos ei pidä yhtään tulisesta. Sushissa on makua muutenkin.

Rullaus:

Rullaus aloitetaan levyn riisisemmästä päästä. Se rullataan varovasti mutta kohtuu tiiviisti loppuun asti, ja jätetään sitten levyn sauma alaspäin pöydälle lepäämään. Tässä välissä ehtii tehdä toisen rullan. Tämän jälkeen rulla leikataan noin 4 cm pötköiksi, jotka nostetaa leikkauspinta ylöspäin tarjoiluastialle ja voilà! Sushi on valmista!

Sushia syödään perinteisesti syömäpuikoilla, ja sitä syödään soijakastikkeessa kastettuna. Sushi norin kanssa voi tarjota muita sushilajeja ja sushi gari -marinoituja inkiväärilastuja. Sushi-tarvikkeita löytyy nykyään suuremmista marketeista!!



"Nautitaan hyvässä seurassa kuumaa jasmiiniteetä hörppien. Ja nauraen."

1 kommentti: