Kävimme koeviikon kunniaksi kahvilassa poikkeuksellisesti jo keskiviikkona. Hanna ei tälläkään kertaa päässyt mukaan, joten suuntasimme kaupungille kolmestaan. Ensiksi aioimme Pakkahuoneenkadun Kofeiinikomppaniaan, mutta rohjettuamme kurkistamaan ikkunasta sisään se oli niin täynnä ettemme uskaltaneet mennä sisään. Talsimme rotuaarin ohi, ohitettuamme muutaman tosi pelottavan paikan (siellä ihmiset istuivat puku päällä) mennessämme rautatieasemaa kohti törmäsimme viihtyisänoloiseen MaZarine-nimiseen kahvilaan Hallituskadulla.
Sopivasti sattui, että siellä oli tarjous: leivos ja kahvi/tee 5€. Olimme juuri syöneet kouluruokaa (jogurtin ja mansikoiden takia!) joten leivokset olivat oikein riittävät. Itse otin valkosuklaa-kinuskileivoksen, Erika valitsi hedelmäkorin ja Juulia päätyi herkullisennäköiseen suklaakakkuun.
Oma leivokseni (valkosuklaa-kinuski) oli hieman kuivakka, mutta se olikin tarjouksessa. Kuitenkin hedelmäkori ja suklaakakku olivat herkullisia. Ja tee!! En ole ikinä maistanut yhtä ihanaa teetä! Siinä ei ollut kirpeyden häivääkään ja maku oli aivan ihana. Tarjolla oli ainakin mustaa ja vihreää teetä.







